Olhavajoki

Olhavajoki on 29 km:n pituinen pieni joki, joka laskee pieneltä Kaihuanjärveltä Perämereen Olhavan kylän kohdalla. Putouskorkeutta matkalla on 76,5 m.

Melontaan vettä riittää noin viikko, ehkä pari, jäiden lähdöstä. Kaihuanjärvessä saattaa olla vielä silloin olla jääpeite. Ensimmäinen kilometri järven jälkeen pujotellaan virran mukana pajukoissa. Enimmäkseen joessa on pieniä koskia ja suvannotkin virtaavat mukavasti tulva-aikaan. Suurempia koskia on kaksi, näihin on ensikertalaisten syytä suhtautua kunnioituksella ja katsoa vaikka rannalta mihin menee. Ylempi niistä on Sahankoski Konttilantien sillan kohdalla. Koski alkaa kahdessa haarassa, oikeanpuoleinen tarjoilee pienen pudotuksen ja vasemmanpuoleinen s-mutkan jonka lopuksi on suurta aallokkoa. Haarat yhtyvät pienessä ”keräilyaltaassa” ja joki jatkaa sillan alle, jossa odottelee lähes koko silta-aukon levyinen stoppari josta on siis jyräytettävä läpi sopivaksi katsomastaan kohdasta.    Suurin koski alkaa hieman rautatiesillan jälkeen noin kilometri ennen Oulu – Kemi tien siltaa. Ensin sujautetaan kahden suuren kiven välistä ja sen jälkeen tarjolla onkin jämäkkää mutkittelua honttoja kierrellen. Koski on selvästi isompi kuin joen muut kosket.

Olhavajoelta ei ole saatavissa virtaamatietoja, mutta tulvahuippu ja jäidenlähtö ajoittuvat Kuivajoen kanssa samoihin aikoihin. Koska järviä ei vesistössä pahemmin ole, Olhavajoen vesi laskee Kuivajokea nopeammin jäiden lähdön jälkeen.

Oulusta on ajomatkaa Olhavaan noin 50 km Kemiin päin. Maihinnousurannaksi sopii esimerkiksi Olhavan koulun takana oleva urheilukenttä. Myös rautatien yläpuolella tulee tie rantaan, mikäli halutaan jättää viimeinen koski melomatta. Vesille pääsee monesta paikasta, tie käy lähellä jokea useaan kertaan.

Sijainti